Vatsalihasten erkauman korjaus

Eroon selkäkivuista ja kehonhallintavaikeuksista saavuttamalla samalla kauniimpi vatsan muoto

Raskaudessa kasvava kohtu työntää vatsalihaksia sivuille kohti kylkiä, jolloin vatsalihasten välinen linea alba venyy. Vatsalihasten erkauman eli rectusdiastaasin tunnistaa siitä, että keskivartalossa ei tunnu olevan tukea, selkä vaivaa ja vatsalihasten välissä on muutaman sormen levyinen, upottavan löysä alue. Vatsalihasten erkauma piinaa yleensä synnyttäneitä naisia, mutta sitä voi ilmetä myös painoa runsaasti pudottaneilla ihmisillä.

Milloin vatsalihasten erkauman leikkaukseen?

Vatsalihasten erkauma voi oireilla monin eri tavoin. Vatsa voi hoikallakin ihmisellä runsaasta liikunnasta ja harjoittelusta huolimatta pullistua synnytyksen jälkeen pallomaisesti. Keskivartalossa ei tunnu olevan tukea, mikä usein rajoittaa harrastuksia ja jopa arjen toimia. Selkäkivut saattavat vaivata, kun vatsan puolella ei ole tukea.

Merkittävä, yli 5cm levyinen erkauma voidaan korjata ainoastaan leikkauksella. Mikäli vatsalihasten erkaumaa on yritetty omatoimisesti korjata fysioterapialla ja voimaharjoittelulla ilman helpotusta, on leikkaus todennäköisesti ainoa vaihtoehto oireiden poistoon.

Erkauman suuruutta voidaan arvioida ultraäänitutkimuksella ja käsin tunnustelemalla.

Vatsalihasten erkauman korjaus toimenpiteenä

Löystyneet vatsalihakset voidaan korjata rectusdiastaasileikkauksella, jossa erkaantuneet vatsalihakset ommellaan lähemmäs toisiaan vahvoilla ompeleilla useammassa kerroksessa.

Vatsalihasten erkauma korjataan abdominoplastia-avauksesta, joten toimenpiteeseen sisältyy mahdollisen ylimääräisen ihon poisto. Samalla alavatsan mahdolliset raskausarvet saadaan poistettua abdominoplastialla ja venynyt napa korjattua. Abdominoplastiaa voidaan täydentää tarvittaessa kylkien rasvaimulla.

Vatsalihasten erkauman leikkaus on nukutuksessa tehtävä kolmen tunnin toimenpide, ja usein yöpyminen klinikalla toimenpiteen jälkeen on suotavaa.

Toipuminen vatsalihasten erkauman leikkauksesta

Vatsalihasten erkauman leikkauksesta toipuminen tapahtuu hitaammin kuin pelkästä abdominoplastiasta. Sairaslomaa tarvitaan 2-4 viikkoa ja tukiliiviä pidetään useampi viikko. Turvotus ja mustelmat häviävät muutamassa viikossa. Kevyen työnteon voi aloittaa kahden viikon kuluttua leikkauksesta, mutta raskaampiin urheiluharrastuksiin voi palata vasta noin kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta. Toipumisen jälkeen toimintakyky paranee, keskivartalon tuki palautuu ja pullottava vatsa on poissa.

Hoidon kustannukset

Hinnastostamme löydät suuntaa-antavat hinta-arviot toimenpiteistämme. Tarkka hinta-arvio tehdään vastaanotolla.

Meillä tiedät aina, kuka on hoidostasi vastaava asiantuntija. Tavoitat meidät myös toimenpiteen jälkeen. Hoitomme perustuu aina kokeneen plastiikkakirurgin tekemään arvioon hoidon tarpeesta ja mahdollisuuksista. Toimenpiteisiin pääset jonottamatta ja ilman lähetettä.

Vartalon ja raajojen toimenpiteet Paikallis­puudutus Yleisanestesia (nukutus)
Pieni vatsanpeitteiden muotoiluleikkaus eli miniabdominoplastia, Alv 0% 4500 €
Pieni vatsanpeitteiden muotoiluleikkaus eli miniabdominoplastia, sis Alv 25.5% 5650 €
Vatsanpeitteiden muotoiluleikkaus eli abdominoplastia ( sis vatsalihasten erkauman korjaus), sis Alv 0% 6500 €
 
Vatsanpeitteiden muotoiluleikkaus eli abdominoplastia  sekä kylkien rasvaimu, Alv 0% 6700 €
Vatsanpeitteiden muotoiluleikkaus eli abdominoplastia  sekä kylkien rasvaimu, sis Alv 25.5% 8408 €
Alavartalon ihon kiristys massiivilaihdutuksen jälkeen (bodylift), Alv 0% 10900 €
Olkavarsien löysän ihon  poisto (imu ja leikkaus), Alv 0% 5500 €
Olkavarsien löysän ihon  poisto (imu ja leikkaus), sis alv 25.5% 6900 €
Reisien löysän ihon poisto (imu ja leikkaus, Alv 0% 6300 €
Reisien löysän ihon poisto (imu ja leikkaus, sis Alv 25.5% 7906 €

Ajanvaraukset ja lisätietoa

Varaa aikasi konsultaatioon plastiikkakirurgin vastaanotolle numerosta 050 330 5322 tai lähetä meille sähköpostia (info@helsinkiclinic.fi).

Maksa erissä

Toimenpiteet voidaan maksaa myös osamaksulla. Luotonantaja on Resurs Bank Ab (publ). Rahoitushakemuksen voit täyttää kätevästi kotona etukäteen täällä.

 

Vaihtoehtoisesti voit tehdä lainahakemuksen toimipisteessämme. Rahoitushakemuksen täyttäminen/myönteinen luottopäätös ei velvoita lainanottoon.