PLASTIIKKAKIRURGIN KONSULTAATIO

Plastiikkakirurgin konsultaatio

Toimenpiteitä edeltävästi tarvitaan konsultaatiokäynti plastiikkakirurgin vastaanotolla. Hoito suunnitellaan aina kullekin asiakkaalle yksilöllisesti asiakkaan toiveet ja tavoitteet huomioiden. Alustava konsultaatio voidaan tehdä valokuvien perusteella myös etänä, mikäli potilas asuu pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Vastaanotolla asiakas saa kaiken päätöksentekoon tarvittavan tiedon suunnitellusta toimenpiteestä, tarkan kustannusarvion sekä toimenpidettä koskevat valmistautumis- ja jälkihoito-ohjeet. Vastaanotolla plastiikkakirurgi kertoo myös suunniteltuun toimenpiteeseen liittyvistä haitoista ja riskeistä. Kaikkiin kirurgisiin toimenpiteisiin liittyy riskejä, näin on myös esteettisessä ja korjaavassa plastiikkakirurgiassa. Riskien minimoinnissa auttaa oleellisesti kirurgin kokemus ja taito.

Kirurgin osaaminen näkyy ennen muuta viisaana menetelmävalintana, erinomaisena leikkaustekniikkana sekä kauniina kädenjälkenä. Laadukkaat välineet ja laitteistot sekä koulutettu avustava henkilökunta ovat itsestään selvä turvallisuutta lisäävä tekijä.

Hinnasto on suuntaa antava ja tarkka kustannusarvio tehdään vastaanotolla.

Toimenpidehintamme ovat kiinteitä kokonaishintoja sisältäen kaiken tarvittavan mukaan lukien mahdolliset implantit, ompeleiden poiston sekä tarvittavat jälkitarkastukset.

Konsultaatiokäynti ei velvoita leikkaukseen.

Yleistä sopimusehdoistamme

Helsinki Clinicillä toimivat plastiikkakirurgit ovat itsenäisiä ammatinharjoittajia, joiden kanssa Helsinki Clinic on sopinut toimimisesta sen tiloissa. Ammatinharjoittajat eivät ole työsuhteessa Helsinki Clinic -sairaalaan. Ammatinharjoittajat ja Helsinki Clinic ovat erillisiä sopimusosapuolia asiakkaaseen nähden ja vastaavat omasta palvelustaan suoraan asiakkaalle, eivätkä vastaa palveluista toistensa puolesta.

Klinikalla ja ammatinharjoittajilla on potilasvakuutuslain edellyttämät omat potilasvakuutukset, joiden mukaisesti käsitellään ja korvataan potilasvahingot. Muilta osin palvelun tarjoajan vastuu rajoittuu palvelusta maksettuun hintaan. Välillisiä vahinkoja ei korvata.

Ajanvaraukset ja lisätietoa

Varaa aikasi konsultaatioon plastiikkakirurgin vastaanotolle numerosta 050 330 5322 tai lähetä meille sähköpostia (info@helsinkiclinic.fi).

Maksa erissä

Toimenpiteet voidaan maksaa myös osamaksulla. Luotonantaja on Resurs Bank Ab (publ). Rahoitushakemuksen voit täyttää kätevästi kotona etukäteen täällä.

 

Vaihtoehtoisesti voit tehdä lainahakemuksen toimipisteessämme. Rahoitushakemuksen täyttäminen/myönteinen luottopäätös ei velvoita lainanottoon.