GYNEKOMASTIA ELI MIEHEN RINTOJEN LIIKAKASVU
Miehen rintarauhanen saattaa joskus olla silmiinpistävän kookas. Puhuttaessa rintarauhasen liikakasvusta käytetään sanaa gynekomastia. Gynekomastia voi johtua muutamastakin eri syystä. Nuorilla miehillä asian selvittely edellyttää mm. hormonitasojen määritystä. Vanhemmiten asiaan voi vaikuttaa pelkkä ylipaino. Usein selvää yksittäistä syytä tilanteeseen ei löydy. Gynekomastia voi olla kiusallinen vaiva: osaa miehistä häiritsee pelkkä rinnan koko, osaa haittaa rauhasen kipuilu.
Gynekomastian hoito
Gynekomastia voidaan hoitaa poistamalla ylimääräinen rauhaskudos nänninpihan reunaan sijoittuvan pienen avauksen kautta. Tarvittaessa toimenpiteeseen liitetään rasvaimu.
Kyseessä on päiväkirurginen noin kahden tunnin nukutustoimenpide. Kotiin pääsee samana päivänä ja töihin paluu onnistuu noin viikon kuluttua toimenpiteen jälkeen. Toimenpidealueella on parin viikon ajan mustelmia ja turvotusta. Ihotunto voi olla alentunut tai herkistynyt ohimenevästi.
Hoidon kustannukset
Hinnastostamme löydät suuntaa-antavat hinta-arviot toimenpiteistämme. Tarkka hinta-arvio tehdään vastaanotolla.
Meillä tiedät aina, kuka on hoidostasi vastaava asiantuntija. Tavoitat meidät myös toimenpiteen jälkeen. Hoitomme perustuu aina kokeneen plastiikkakirurgin tekemään arvioon hoidon tarpeesta ja mahdollisuuksista. Toimenpiteisiin pääset jonottamatta ja ilman lähetettä.
Ajanvaraukset ja lisätietoa
Varaa aikasi konsultaatioon plastiikkakirurgin vastaanotolle numerosta 050 330 5322 tai lähetä meille sähköpostia (info@helsinkiclinic.fi).
Maksa erissä
Toimenpiteet voidaan maksaa myös osamaksulla. Luotonantaja on Resurs Bank Ab (publ). Rahoitushakemuksen voit täyttää kätevästi kotona etukäteen täällä.
Vaihtoehtoisesti voit tehdä lainahakemuksen toimipisteessämme. Rahoitushakemuksen täyttäminen/myönteinen luottopäätös ei velvoita lainanottoon.