Raskaudesta palautuminen ei tarvitse kestää loppuelämää – esteettinen kirurgia voi auttaa

Sanotaan, että raskaudesta palautuminen kestää ainakin samat yhdeksän kuukautta kuin vauvan odottamisessakin. Keholle kannattaa olla lempeä, eikä heti ahdistua, jos vanhat farkut eivät sujahdakaan päälle.

Joskus raskaudesta palautuminen voi kuitenkin tuntua jääneen junnaamaan paikoilleen. Raskaus voi joillekin jättää kroppaan muutoksia, joita ihmetellään vielä vuodenkin päästä synnytyksestä. Osa raskauden jäljistä voi aiheuttaa ikäviäkin fyysisiä haittoja, toiset kokevat menettäneensä itsevarmuutensa raskauden aiheuttamien muutosten mukana. Moni kipuilee kropan muutosten kanssa turhaan vuosikausia. Kokosimme alle tilanteita, joissa raskaudesta palautuminen voi käydä plastiikkakirurgin kautta.

Raskauskilot lähtivät, mutta vatsa on tynnyrimäinen, eikä keskivartalossa tunnu tukea.

Kyse voi olla itsepintaisesta vatsalihasten erkaumasta. Raskauden aikana vatsalihakset ovat siirtyneet sivulle tehden tilaa kasvavalle kohdulle. Joillakin naisilla vatsalihasten palautuminen jää puolitiehen ja vatsalihakset jäävät sivuille. Vatsan keskellä oleva linea alba -niminen jännesauma voi jäädä jopa yli 10 senttimetrin levyiseksi, kun se ennen raskautta on todennäköisesti ollut vain sentin, parin levyinen.

Vatsalihasten erkaumaa treenataan pois raskauden jälkeen muunmuassa syvien vatsalihasten harjoitteilla. Vaikeita erkaumia voidaan kuitenkin myös leikata. Tällöin lihakset tuodaan oikeille paikoilleen kirurgisesti. Usein leikkaukseen yhdistetään muuta vatsan muotoilua, kuten roikkuvan masun kiristys.

Rinnat ovat imetyksestä tyhjentyneet pussit

Imetys, mutta myös jo raskaus itsessään kasvattaa rintoja varsin nopeasti. Monella luonnostaan hoikalla naisella rintojen kasvu on muun kropan kokoon nähden suhteellisen isoa. Imetyksen aikana ja jälkeen rinnat taas pienenevät suhteellisen nopeasti. Monellakaan äidillä rinnat eivät palaudu lähtötilanteeseen, mutta jotkut kokevat rinnat imetyksen jälkeen suorastaan tyhjiksi pusseiksi.

Ratkaisu riippuu aina asiakkaan yksilöllisestä tilanteesta, mutta rintaimplantit ovat monelle sopiva korjaus. Implantteja saa niin monessa koossa ja mallissa, että asiakas voi valita juuri sellaiset implantit, jotka tuntuvat parhailta. Helsinki Clinicillä meillä on käytössämme 3D-mallinnustyökalu, jonka avulla asiakas näkee heti mallinnuksen valittujen implanttien vaikutuksesta kehon ulkonäköön.

Joskus implanttien sijaan rintoja voidaan korjata rintojen rasvansiirrolla. Tällöin rasvaa otetaan muualta asiakkaan kehosta ja siirretään se rintoihin. Lue lisää kohdasta rasvansiirto rintoihin.

Rinnat ovat valahtaneet lähemmäs vatsaa ja nännit osoittavat alaspäin

Rintojen kohotus on tähän tilanteeseen oikea vastaus. Leikkauksessa rintoja ikään kuin nostetaan ylös takaisin oikeille kohdilleen. Lopputulos on todennäköisesti lähempänä tilannetta ennen raskautta: rinnat ovat kiinteämmät ja ryhti parempi.

Vatsanahka roikkuu kuin venytettynä pussina.

Raskaudet venyttävät vatsan ihoa ja iän myötä ihon elastisuus kärsii. Jotkut äidit huomaavat, että raskauksien jälkeen vatsaan on jäänyt tyhjä, ehkäpä kreppimäinen pussi roikkumaan. Raskaudesta palautuminen vatsan osin ei tunnu parantuvan treenaamalla tai laihduttamalla. Treeni tai laihdutus ei auta, koska roikkuva kudos on löysää ihoa. Samanlainen tilanne voi kohdata ison laihdutuksen päätteeksi.

Roikkuva iho voidaan kuitenkin korjata varsin rutiininomaisella kirurgisella toimenpiteellä. Katso lisää kohdasta vatsanmuotoilu ja abdominoplastia.

Hoidon kustannukset

Hinnastostamme löydät suuntaa-antavat hinta-arviot toimenpiteistämme. Tarkka hinta-arvio tehdään vastaanotolla.

Meillä tiedät aina, kuka on hoidostasi vastaava asiantuntija. Tavoitat meidät myös toimenpiteen jälkeen. Hoitomme perustuu aina kokeneen plastiikkakirurgin tekemään arvioon hoidon tarpeesta ja mahdollisuuksista. Toimenpiteisiin pääset jonottamatta ja ilman lähetettä.

 

 

 

Rintojen toimenpiteet

(hinnat nukutustoimenpiteille, jollei toisin mainita), Huom! Implantit laskutetaan erikseen.

Alv 0% Alv 25.5 %
Rintojen suurennus Motiva implantilla 
4924 6180 €
Preservé™, rintojen suurennus implanteilla 6295 7900€
Rintojen Mia  Femtech suurennus implanteilla 8370 10 500 €
Rintojen kohotus ja suurennus implantilla 6215 7800 €
Rintojen Preservé™ hybridisuurennus 7091 8900
Rintojen hybridisuurennus 6294 7900 €
Rintojen pienennys eli reduktioplastia 6500 8160
Rintojen kohotus (mastopexia) 5200 6500
Tubulaaristen rintojen kehityspoikkeaman korjaus 5350 6720 €
Rintojen rasvansiirto 5420 6800 €
Rintaimplanttien vaihto (2kpl) 4700 5900 €
Rikkoutuneen tai kapseloituneen rintaimplantin vaihto ja korjaus (vaihdetaan molemmat implantit) 5000  6275 €
Nännin tai nännipihan korjaus 1kpl 900 €
1200 €
Miehen rintarauhasen poisto (gynekomastialeikkaus) 5100 €
6400
Nännin sisäänkääntymän korjaus 1400 €
1757
Silikoni-implanttien poisto (2 kpl), tavallinen, puudutuksessa 1950
Silikoni-implanttien poisto (2 kpl), tavallinen, nukutuksessa 2800 €
Silikoni-implanttien poisto en block (sis. kapselin poisto) 4900
Silikoni-implanttien poisto ja rasvansiirto 7000 8750
Silikoni-implantin kapselin aukaisu (kapsulotomia) 2500
LD rintarekonstruktio 15 000
DIEP rintarekonstruktio 30 000

 

Vartalon ja raajojen toimenpiteet

(hinnat nukutustoimenpiteille, jollei toisin mainita)

Alv 0% Alv 25.5%
Mini abdominoplastia 4100 5145 €
Abdominoplastia (sis rasvaimu) 6500 8160 €
Rectusdiastaasikorjaus abdominoplastian yhteydessä 2000 2510 €
Fleur de Lil -abdominoplastia (vertikaali abdominoplastia) 8500 10 600 €
Bodylift/Beltlipektomia (alavartalon ihon kiristys massiivilaihdutuksen jälkeen) 12 900 15900 €
Olkavarsien löysän ihon  poisto (rasvaimu ja leikkaus) 5500 6900 €
Reisien löysän ihon poisto (rasvaimu ja leikkaus) 6300 7906 €

Ajanvaraukset ja lisätietoa

Varaa aikasi konsultaatioon plastiikkakirurgin vastaanotolle numerosta 050 330 5322 tai lähetä meille sähköpostia (info@helsinkiclinic.fi).